Haikeaa

 Possu käväisi sähköposteissa. Siellä oli eräs hyvin haikea nyyhky-viesti, josta kävi ilmi, että Possua on kaivattu. Possu itsekin melkein tipautti muutaman kyyneleen sitä lukiessaan. Eei, ei se ollut sulho-ehdokkaalta. Ei kotiväeltäkään. Eikä ystävältä. Vai oliko? Luultavasti lähettäjä kuitenkin katsoi lukeutuvansa  Possun lähimpiin ystäviin. Niin haikean kaipaava se viesti oli. Itse asiassa Possu ei muista saaneensa vielä keneltäkään koskaan niin kaipaavaa viestiä. Heti otsikossa luki : "Ikävä sua" (niisk)

"Bussi tuntuu tyhjältä ilman sua. (niisk) Tulethan pian taas kyytiin? (niisk) Olisi kiva nähdä pitkästä aikaa!

Kaipaaja oli Onnibussi!

No viimeisin tapaaminen oli elokuussa. Possustakin tuntui sillon kyllä, että Possu täytti koko bussin. Possu sai nimittäin istua ihan jalat kippurassa. Onnibussissa matkustajan jalkatila on kortilla. Mieluiten toivoo saavansa istua matkan ilman vieruskaveria. Paikka kun on ahdas ilman kaveriakin, mutta kaverin kanssa se tuntuu vielä tukalammalta. NiinPossu uskoo kyllä hyvin, että ilman Possua saattaa tuntua ainakin tilavammalta, jos ei nyt suorastaan tyhjältä. Viestissä kysyttiin myös syytä matkustamattomuuteen.  Rasti ruutuun, vaikka Possu olisi mieluummin vastannut itse vapaasti. No jospa ystäväni Onni Bussi sattuu lukemaan tätä blogia, niin Possu kertoo nyt, että Possu ei ole matkustanut lähiaikoina Onnibussilla, koska :

1. Ei ole ollut tarvetta matkustaa mihinkään

2. Bussivuoroja Possulaan on vähennetty niin rajusti, että Onnibussilla ei loppujen lopuksi pääse täältä oikein minnekään, saati takaisin!

3. Tässä voisi kai vielä valittaa siitä ahtaudesta, kun joutuu jalat kippurassa matkustamaan, mutta itse asiassa Possu olisi valmis istumaan vaikka jalat suussa, kunhan bussivuoroja olisi vain riittävästi. Että Possu ei nyt ihan ota Onnibussin Possunkaipuuta todesta, kerta Onnibussi ei itse vaivaudu Possun kulmille. Lentämälläkö ensin kaupunkiin pitäis selvitä? Mitä? Häh!

Rosalisa

 Pöllö kysyi lukemistani kirjoista. En oo merkannut niitä mihinkään ylös. Joskus löysin kaupasta Lukupäiväkirjan. Täyttelin sitä jonkun aikaa, sitten kyllästyin. Yleensä löydän kirjoja ihan vaan niin, että kiinnostun nimestä, kansikuvasta, aiheesta tai luen/kuulen kiinnostavan esittelyn. Kirjan käteen saatuani, avaan sen vain jostain kohtaa ja silmäilen tekstiä ; vetääkö se puoleensa. Jos vetää, niin kirja käteen ja luettavaksi. Ellei, niin kansi kiinni! ;) Possu on mukana parissa lukupiirissä. Siinä on puolensa ja puolensa. Toisaalta mielenkiintoista, mutta toisaalta välillä tulee tunne, että nyt muut sanelee, mitä saan lukea. Että muitten valitsema kirja on tylsä, ja pakko lukea, vaikka sinäkin aikana voisin lukea jotain itseäni paljon enemmän kiinnostavaa kirjaa. 

Mutta kerron nyt tässä viimeksi lukemastani kirjasta, josta tykkäsin :)

Johanna Elomaan kirja Rosalisa kertoo Sirusta, joka saa siirtoleikkauksessa uuden sydämen. Sen jälkeen Siru alkaa nähdä erikoisia unia, tuntea omituisia tuntemuksia. Sirusta tuntuu kuin hän tuntisi toisen ihmisen tunteita. Siru miettii, voiko sydän säilyttää muistijälkiä entisestä omistajastaan. Lääkärin mukaan se on täysin mahdotonta, mutta Siru ei pääse tuntemuksista. Hän on varma, että on saanut sydämen, joka särkyi surusta. Siru haluaa selvittää sydämen edellisen omistajan tarinan. Kuka hän oli ja mitä hänelle oli tapahtunut. Voiko särkyneen sydämen korjata vielä kuoleman jälkeen?

Monien vaiheiden jälkeen Siru saakin selvitettyä sydämensä entisen omistajan, vaikka senkin piti olla käytännössä mahdotonta. Tarina vie Sirun Gotlannin saarelle ja Englantiin kelttien juurelle etsimään Sirun unessa näkemää jyrkän kallion päällä olevaa pientä vihreää mökkiä, ja ruusuja, joiden tuoksun Siru tuntee.

Kirja on surullinen, jännittävä, romanttinen, kaunis, koskettava ja yllätyksiä täynnä.

Suosittelen kaiklle!

Morjens tietsikka!

 - Morjens tietsikka! Kuis pyyhkii, vanha kamu? ;) Eipä oo aikoihin tavattu!

- Katos, johan sitä vaivaudutaan edes kuulumisia kyselemään! Huonosti menee! Kaik päivitykset tekemäti, kun et oo hyvä jos koska viittiny ees konetta avata. Ihme että yleensä viittin sulle aueta. Mähän oisin voinu saada vaikka ties minkä vi-vi-viii-ruksen. BYHYY!

- No mutta, mutta... Älä nyt itke....

Possu yrittää parhaansa mukaan kömpelösti lohduttaa konetta. Tottahan se on. Possu on laiminlyönyt ystäväänsä. Ystävää, jonka kanssa on tullut monta pitkää iltaa, ja päivääkin vietettyä. Ystävää jonka kanssa on välillä melkein kiinnikasvettu. Miten onkin päässyt niin käymään, että yhtäkkiä Possu ei enää iltaisin ole jaksanutkaan avata konetta? Possu on kiinnostunut vain uimisesta, ulkoilusta ja KIRJOISTA.Vanhanaikaisista kirjoista! Sen sijaan että Possu olisi näpytellyt konetta, Possu on illat pitkät lukenut romskuja! Ihan isoäidin aikaista touhua!

Tietokone pudistaa hitaasti päätään.. Kaikkea sitä näkee ja kuulee ennen kuin käyttöjärjestelmä vanhenee...!

Possu eksyksissä

 Joko ootte käyneet mustikassa? - Ei vielä kypsiä, vai? No suurin osa ei, mutta on joukossa kypsiäkin. Possu tykkää syödä mustikoita tuoreena. Poimia vähän kerrallaan sitä mukaa kun kypsyy. Pakkasesta otettuna ne ei oo yhtään niin hyviä enää. 

Joten eilen Possu suunnisti metsään katsomaan, joko löytyy?

Kuntoradan vieressä on aurinkoinen paikka. Siinä saattaa jokunen kypsä olla jo. Joten Possu suunnisti sinne. Oli just poimimassa, kun ohi ajoi auto. Autoilija katsoi pitkään Possua ohiajaessaan, peruutti sitten, ja pysähtyi Possun kohdalle. - Löytyykös mustikkaa? - No vähän, Possu vastasi ja lisäsi suurimman osan olevan vielä raakoja. - Kovin pieni on ämpärisi, kysyjä totesi. - No juu, kunhan vähän syöntimarjoja. Kerään vähän kerrallaan, Possu vastasi. - No, mikäs siinä, jos on aikaa! - No mullahan on, Possu vastasi ja mietti mielessään, että näyttipä tuota toisellakin olevan. Tämä totesi itse odottavansa vielä pari viikkoa. Ja viittoili sitten kädellään, että tuolla kilometrin päässä ne vasta oikein kunnon mustikkametsät on!

Auto jatkoi matkaansa. Possu jatkoi pienen astiansa täyttämistä. Pikkuhiljaa mielen valtasi uteliaisuus ja ahneus niitä ihan kunnon mustikkametsiä kohtaan. Ja Possu päätti lähteä sinne kilometrin päähän katsomaan!

Matka oikeaan mustikkametsään kulki vaikeasi rämmittävän kaadetun metsän halki. Oli kuitenkin vielä tuttua polkua. Oli Possu täällä liikkunut. Possu tiesi, että kilometrin päässä kulki metsäautotie. Ehkä oikea mustikkametsä oli sen takana. Possu saapui metsätielle. Näkyi mustikanvarsia kyllä, mutta täällä marjat oli vielä raakileita. Possu käveli tien laitaa, poikkeili metsään. Possu tiesi, että metsätien laidasta lähti polku, joka vei takaisin kuntoradalle. Possu kulki tien päähän. Vastaan tuli maja. Tuli rakennuksia. Koska ne oli tehty? Possu totesi olevansakin ihan eri metsätiellä kuin oli luullut. Eikä enää tiennyt, mikä polku veisi takaisin.

No, onneksi on kännykkä. Se osoitti Possun kulkeneen 5 km päähän. Kännykkä ei tuntenut polkuja. Mutta osasi sentään neuvoa tielle, jota pitkin vähitellen Possu pääsi tutulle seudulle. Se 4 kilometriä jonka Possu tallusti saappaissaan tietä pitkin takaisin, tuntui pitkältä. Eikä montaa marjaa ollut sieltä oikeasta mustikkametsästä kippoon tarttunut.  Lähtöpisteestä vielä muutama, sillä siinä niitä oikeasti jo oli.

Parempi litra kipossa kuin ämpärillinen kuvitelmissa, vai miten se menikään tämä vanhan kansan mustikka-sananlasku? Joka tapauksessa Possukin odottaa vielä sen pari viikkoa ennen kuin lähtee uudelleen eksymään sinne Oikeaan Mustikkametsään!

Voi söpö pikku robotti, minkä teit!!!

 

Possunkin kulmille on nyt ilmaantuneet nää pienet, söpöt robotit. Ei sillä, etteikö yötäpäivää auki olevaan kauppaan jaksaisi itsekin raahautua. Osteluja tulee tehtyä muutenkin liikaa. Mutta kun ne on niin SÖPÖJÄ. Kun ensimmäiset näkyi tien päällä, Possukin löysi itsensä lässyttämästä robotille. - Voi pientä, tule vaan suojatien yli. Ei tule autoja, eikä Possutäti ainakaan tule päälle. Ja kun Possu kauempaa näki ilkeän pikkupojan potkaisevan pientä, oli pojan onni, että Possu oli kaukana. Muuten Possu olisi voinut ottaa pian korvasta kiinni.  Robotit on pieniä ja suloisia ja piristää katukuvaa. 

MUTTA....

Ulkonäkö voi pettää! Tänään Possu päätti itse kokeilla robottia. Ihan just siks, koska se on niin söpö. Ja Possu sai todeta, että söpön ulkokuoren alla piileksiikin ilkeä ketkuilija!! 

Possu siis rekisteröityi palveluun. Teki tilauksen. Kaikkea kivaa löytyi aurinkorasvasta jätskituuttiin asti. 

MUTTA

Maksutapa! Possu on aina kokenut hankalana verkkomaksut, joihin pitää lisätä pankkikortti. Kortissa on monta typerää numerosarjaa. Löydä sieltä oikea! Sitten kysytään 3-numeroista taikasanaa. Niitäkin on kortissa monta. Ja joka kerta Possu arpoo sieltä väärän numeron. Sen seurauksena kortti lukittuu. Ja näin käy aina viikonloppuna, kun pankkityypit lekottelee rannoilla. Netistä voi saada yhteyden tympeään chat-robottiin, joka ei oo ees söpö, toisin kuin kuljetusrobotit. Chat-robotti kyselee typeriä ja lopulta ilmoittaa, ettei voi auttaa. Ok. selvä. Kiitos tyhjästä. 

No, onneks tuli just täytettyä bensatankki. Hätäohjeiden neuvomana on nostettuna vähän hätäkäteistä ja ruokaakin kaapissa sen verran, ettei nälkään kuole.

Mutta... Possun usko ihmisyy... eikun robotuuteen on mennyt. Että tuollainen söpö, pikku kuljetusrobottikin voi olla pohjimmiltaan niin ilkeä!!!"

Lumipyryä

 Polvea repii. Tietää pyryä, sanois isomummo. Jotain taivaalta tuleekin, mutta ei sentään lunta. Vettä tulee. Se on hyvä, niin siitepölytilanne helpottuu. Possu on ollut niiiin liikuttunut tästä kevään kauneudesta, että nyyhkii ja niiskuttaa koko ajan. 

Onko onni myötä, kun kulkee onnibussilla? Possun matkalla tuli oikein onnentömäys, kun bussikuski teki äkkijarrutuksen. Possu tömähti edessä olevaa penkkiä vasten. Sen jälkeen Possu pusersi tiukasti kauhukahvaa loppumatkan ajan. Kaahari kuski olikin. Oli pysäkilläkin etuajassa. Yritti pääsä matkaan ilman Possua, mutta veti vesiperän. Maalaisten tapaan, (vai tietääkö joku maalaisempaa kuin aito Possu?), Possu oli tietysti pysäkillä jo puoli tuntia aikaisemmin. Ja kannatti. Viime tipassa tullut Possu olisi ollut bussista jäänyt Possu.  Ja niin paljon onnea onnibussilla matkustaminen toi, että paluumatkan Possu pääsi ilmaiseksi, koska maksukorttilukija ei toiminut. Hahaaa! Se on säästöä kotiapäin.

Sinänsä turha reissu, että kaupungissa ei ollut mitään näkemistä. Tylsiä, rumia kerrostaloja ja katuremontteja. Hesen tilallekin oli tullut joku typerä kebab-paikka. Ei Possu sellaista syö. Possu osti sitten karkkia, kerta muuta kelvollista syötävää ei löytynyt. Kirpparillakin oltiin tylyjä ja huudettiin jo ovelta, että kassa menee kii. Pitäkää rättinne! ;P

No juu, ei mulla mitään asiaa. Kunhan tulin jaarittelemaan joutavia, kun susi ulvoi ikkunan alla. ;)

Kevättä!

T. Possy

Tartte tööttäillä!

 Possu oli eilen asioilla naapurikaupungissa. Kesken kaiken iski vessahätä. Possu laittoi mietintävaihteen päälle. Missä on vessa? Idealamppu syttyi : Kirjastossa? Lastenlorun tapaan :

-Missä vessa? - Kirjastossa.

-Missä kirjasto? Seuraavassa risteyksessä.

Possu laittoi vilkun päälle. Totesi ettei siellä ollutkaan. Possu jatkoi matkaa. Ei siinä (vessa-)hädässään hoksannut, että sieltä oli auto tulossa. Autoilija TÖÖÖÖÖTTÄS!! Possu säikähti. Possu suuttui. Possu sätti mielessään autoilijaa typeräksi ja lapselliseksi. Ei kai kukaan nyt tahallaan vilkuta ja jatka silti matkaa? Eikö autoilija nyt ymmärtänyt, että sattuuhan sitä nyt sellaista vieraassa kaupungissa, että vilkuttaa vahingossa väärässä paikassa, kun ei tiedä, missä jokin paikka on? Luuliko se, että Possu tahallaan härnätäkseen vaan vilkutti.

Mutta tarinamme päättyi onnellisesti. Possu löysi kirjaston ja vessan ja sai helpotettua oloaan. Sen jälkeen saattoikin helpottuneena vaikka lauleskella loppumatkan.