Uusi vuosi, uusi kujeet. Possu lopettaa kaiken hötkyilyn ja säntäilyn, ja koettaa elää leppoisaa, rauhallista elämää ;) Tuskin jaksaa kauheesti leikkiä laihduttajaakaan, mutta jos tavallinen possuelämä kiinnostaa, niin tervetuloa blogiin!

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Kotoilua ja ulkoilua

Pakollisten työ- ja kauppareissujen lisäksi Possu on ollut vain kotona tai metsässä. Metsässä on aina kivaa, vaikka nyt tuntuu kyllä siltä, että hiljaisuutta ja rauhaa voisi löytää ehkä paremmin kaupungin keskustasta. Moni muukin, kuin Possu, on nimittäin löytänyt luontopaikat. Ainakin suosituimmat. Täytynee alkaa etsiä syrjäisempiä polkuja ja synkempää korpea. Lehtijutun mukaan susikin oli ilmestynyt jo erään perheen pihapiiriin. Tämänpäiväisellä luontoretkellään Possu ymmärsi hyvin, miksi susikin anoo jo turvapaikkaa jonkun takapihalta. Tunnelma metsässä oli kuin vappumarssilla!





Sentään kuitenkin sai vielä tuollaisia ihmisettömiä huijauskuvia otettua. ;)

Onneksi on netit ja kännykät, joiden avulla voi pitää yhteyttä ystäviin. Toisaalta alkaa olla myös vähän kyllästynyt koko some-elämään. Ehkäpä sitten kun tää tilanne loppuu, lähtee ilomielin kyläilemään ja näkemään ihmisiä?!

6 kommenttia:

  1. Ihanat jääpuikot! Ja mulla on ollu ihan sama ongelma. Koiratkin on hämmentyneitä, ku kukaan meistä ei ole tottunu siihen, että mettässä ja kujilla tulee vastaan ihmisiä JA ihan vieraita koiriakin. Miettinyt myös kaupungissa lenkkeilyä...

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on kulkijoiden joukko kasvanut, mutta vielä löytyy ryteiköitä, joihin muut eivät eksy. Hyvä, että kaikki alkavat löytää luonnossaliikkumisen ilon vaikka pitkoksilla voi olla tunkua. Minä en vielä kaipaa ihmisiä ympärilleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään välttämättä. Oikeestaan enemmän kaipaan uimahallia ;D

      Poista
  3. Kauniit kuvauspaikat Possu köytänyt. Suomi on kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisesta paikasta löytää jotain kaunista, kun kattelee sillä silmällä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!