- Possupa Possu, Possu vastasi.
- Kun tänä aamun lehdessä oli sinun kuolinilmoituksesi. Minä mietin uskallanko edes soittaa.
Ääni oli edelleen pelästynyt.
- Jaaa, se oli varmaan se toinen Possu. Se mun kaima. Mulle on tullut välillä hänen puheluita, Possu rauhoitteli. - Ainakaan en ole kuollut. Tietääkseni. Mutta hyvä kun varoitit. Luen tässä just lehteä. En ole vielä päässyt kuolinilmoituksiin. Olisin varmaan minäkin pelästynyt, että nytkö oon kuollut.
- Älä naura, ystävä sanoi. - Ei tässä ole mitään huvittavaa.
Possu selasi kuolinilmoituksiin. Sehän oli Possa! Ei edes se kaima. Ihan eri nimi. Ikäkin väärin. Ja syntymäpaikka oli se missä Possu nyt asui ja kotipaikka ihan muu. Hätäisesti luettu ja saatu ehkä aamukahvi väärään kurkkuun. Possua sekä huvitti että liikutti toisen hätä. Sentään Possua kaivattu.
Kuolema tuntuu olevan nyt monellakin mielessä. Facebookissa on monikin jakanut jutun siitä, mitä ihmiset yleensä katuvat kuolinvuoteella. Ja tehneet omaakin listaansa. Hmm..Moniko lopulta mahtaa siinä miettiä tekemisiään. Kuolema saattaa tulla aika äkkiäkin. Ja toisaalta kannattaako siinäkään jossitella. Jos olisi valinnut toisin, olisi ehkä tehnyt toisenlaisia virheitä elämässään. Joutunut toisenlaisiin kohtaloihin. ja sitten kuitenkin jossittelisi ja katuisi kuolinvuoteellaan. Possu ainakaan ei toivottavasti märehdi silloin elämänratkaisujaan vaan tajuaa, ettei elämääkään voi elää täydellisesti.
Toivottvasti niin...
Onneksi oli väärin luettu ilmoitus. Ja sen edesmenneen ystäviä ajatellen, onneksi oli se ilmoitus. Ei tarvitse heidän arvailla, minne ystävä on kadonnut. Nykyisin omaiset asuvat usein kaukana eivätkä tiedä ketkä ovat olleet edesmenneen omaisensa tärkeitä ihmisiä arjessa, eivätkä tule ajatelleeksi, että kuolema voisi koskettaa myös heitä. Tästä keskustelimme usein tätini kanssa, moni hänen ystävistään vain katosi, osan kohtalosta saattoi lukea lehdestä, ja osan kuolemasta vain huhujen perusteella. Äitikin kuuli yllättäen serkkunsa nimen pyhäinpäivänä kirkossa, ja nyt kesän tullen kävimme hautausmaalla varmistamassa, että oikein kuuli. T Saukkis
VastaaPoistaOhoh - onneksi ehdin kysellä sun perääsi, ettei meistä kukaan säikähtänyt noin pahasti.
VastaaPoistaMutta sattuipa, miten sattuikin, ennen kuin tämän Possun päivityksen luin, Mursun kanssa aiheesta puhuttiin. Siis kuolemasta. Muun muassa siitä, että pitää muistaa ajoissa puhua rakkaitten ja ystävien kanssa ne tärkeät asiat; turha niitä siellä haudan reunalla enää on perään huudella, ei kuule hän.
Lehden ja kuolinilmoitusten lukemisesta. Vääräleuka Vaarini (ei ollut savolainen) luki lehdestä aina ensimmäisenä kuolinilmoitukset. Ihan siltä varalta, että jos siellä sattuu olemaan oma ilmoitus, niin ei sitten turhaan tuhlaa aikaa lehden lukemiseen, vaan lähtee pihalle tärkeämpiin hommiin 😉