Uusi vuosi, uusi kujeet. Possu lopettaa kaiken hötkyilyn ja säntäilyn, ja koettaa elää leppoisaa, rauhallista elämää ;) Tuskin jaksaa kauheesti leikkiä laihduttajaakaan, mutta jos tavallinen possuelämä kiinnostaa, niin tervetuloa blogiin!

perjantai 24. tammikuuta 2020

Hautajaisuni

Sen jälkeen, kun sai Repun unikirjan, Possu on nähnyt aika vähän unia. tai siis muistanut niitä. Mutta joskus tossa viikolla Possu näki hyvin mieleenpainuvan unen.

Unessa Possu oli jossain talossa. Yhtäkkiä sinne tuotiin runsain kukkalaittein peitetty arkku, ja alkoi soida hautajaismusiikki. Talossa oli hautajaiset. Vainaja oli joku Possun puolituttu. Kukat olivat todella näyttäviä ja kauniita. Mutta sitten ilmoitettiin, että kaikkien pitää käydä katsomassa arkussa lepäävää vainajaa. Niin kuin joskus ennen vanhaan on ollut tapana. Possu oli jossain sivuhuoneessa muutaman muun ihmisen seurassa. Possu sanoi, ettei halua mennä katsomaan vainajaa, vaikka tämä ei olisikaan ensimmäinen kerta, kun Possu näkee jonkun kuolleena. Ne sivuhuoneessa olevat eivät myöskään halunneet. Possu meni piiloon, ettei tarvitsisi mennä katsomaan. Oli vähän kuin paniikissa.Tässä kohtaa heräsi helpottuneena.

Repun kirjan mukaan hautajaiset tarkoittaa jonkun elämänvaiheen tai ystävyyden päättymistä. Kukat hyvää, mutta piiloutumiselle ei löydy merkitystä. Tänään Possu sai kuulla erään kaukaisen, mutta Possulle tutuksi tulleen sukulaisen kuolemasta. Niinpä Possu päätteli, että ehkä uni olikin tällä kertaa ihan enneuni, ja tiesi nimenomaan hautajaisia. Ja koska Possua ei ollut niihin kutsuttu, niin tavallaanhan Possu oli tilanteessa ehkä hieman kauempaa seuraava, kuten unessakin. Ja tästähän seurasi väistämättä myös tämän samaisen ystävyyden päättyminen..

8 kommenttia:

  1. Wau! Ennustajapossu.
    Nyt sitten näkemään kivoja unia, kun on alkuun päästy.
    Miten pitkä on joulutauko????

    VastaaPoista
  2. Älä hötkyile. Possulla on vielä ihan täys joulu. Joulukuusikin vielä. Tosin siirtyi eilen kuistille mutta ripustin valot sinne. T. possu

    VastaaPoista
  3. Työmatkani varrella on työväentalo, Tapiola ja sen ulko-oven edessä seisoo komea joulukuusi kirkkaine lamppuineen. Näky tuottaa iloa samoin muiden pihojen valot aamun pimeydessä. Unesi on kyllä pysäyttävä. Ennen vanhaan on todella ollut tapana käydä surutalossa ja myös katsoa vainaja eli ikäänkuin todeta hänen pois lähtönsä. Unikirja on varmasti mielenkiintoinen selattava, kun uniaan muistaa, niitä keyvempiä.

    VastaaPoista
  4. Unien maailma on kyllä mielenkiintoinen, varsinkin jos niitä muistaa vielä heräämisen jälkeenkin. Enneunia en kyllä haluaisi nähdä, tulevaisuus on ihan liian jännää muutenkin. Hyvää sunnuntaita Possu.

    VastaaPoista
  5. Possu näkee siis etiäisiä, aika huisaa. Välillä olen suunnitellut unipäiväkirjan pitoa, mutta tuumasta toimeen en ole ryhtynyt.

    VastaaPoista
  6. Minä olen ruvennut näkemään unia oikein urakalla. Ilmeisesti sinun unet on siirtyneet minulle.

    VastaaPoista
  7. Did you realize there is a 12 word phrase you can communicate to your man... that will induce intense feelings of love and impulsive attractiveness to you buried inside his heart?

    Because hidden in these 12 words is a "secret signal" that fuels a man's instinct to love, worship and care for you with his entire heart...

    12 Words Who Trigger A Man's Desire Impulse

    This instinct is so hardwired into a man's brain that it will drive him to work harder than before to take care of you.

    Matter of fact, fueling this dominant instinct is so mandatory to having the best ever relationship with your man that the instance you send your man one of these "Secret Signals"...

    ...You will instantly find him expose his heart and mind for you in a way he never expressed before and he'll identify you as the only woman in the world who has ever truly fascinated him.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!